lauantai 12. joulukuuta 2015

Maanantai 7.12.2015

Aloitimme päivän tekemällä kampaukset saamiimme harjoituspäihin luontoteemaa noudattaen. Iltapäivällä osallistuimme tuttuun tapaan Media Make-Up kurssille, jossa päivän teemana oli tehdä elokuva-aiheinen meikki. Pille ja Milja maskeerasivat Jennin kasvot Avatar -elokuvan inspiroimana.

Tiistai 8.12.2015

Aamupäivän vietimme tutustuen King's Lynnin keskustaan, sillä emme olleet ehtineet siellä vielä tähän menessä vierailemaan. Kahdentoista aikaan ruokailimme ja palasimme kampukselle tekemään saamiimme kampauspäihin meikit kuvaamista varten. Koulun jälkeen kävimme paikallisessa pitseeriassa hakemassa illallista ja vietimme mukavan illan syöden ja jutellen emäntämme Carolen kanssa.

Keskiviikko 9.12.2015

Aloitimme aamun olemalla arvostelijoina King's Lynnin kampuksen syyskuussa alottaneiden karstinakilpailussa. Kampausten teemana oli Red Carpet -look ja osallistujilla oli 1h 15min aikaa tehdä kampaus alusta loppuun. Karsintakilpailussa oli neljä osallistujaa. Kävimme tämän jälkeen kiertelemässä taas King's Lynnin keskustassa, jossa myös söimme lounasta. Iltapäivällä palasimme koululle värjäämään Pillen ja Miljan hiukset.

Torstai 10.12.2015

Torstaiaamuna teimme Jennille hiustenleikkauksen ja värjäyksen. Tämän jälkeen otimme auton kohti lähellä sijaitsevaa Peterborough nimistä kaupunkia, jossa teimme ostoksia, söimme ja kiertelimme nähtävyyksiä Carolen kanssa. Vietimme monta tuntia Peterboroughssa ja olimme vasta noin yhdeksän aikaan illalla kotona, joten menimme melkein suoraan nukkumaan väsyneinä päivän kävelyurakasta.

Perjantai 11.12.2015

Pille meni heti aamusta työssäoppimiskampaamoomme Top To Toe Saloniin. Hän teki siellä käsihierontoja, hiustenpesua sekä paikkojen siistimistä. Jännityksestä huolimatta hän selviytyi hyvin ja päivä meni nopeasti. Milja ja Jenni olivat päivän Wisbechin kampuksella, jossa he pääsivät nauttimaan hieronnasta ja hiustenvärjäyksestä. Molemmilla oli myös yhdet asiakkaat, Miljalla fönkampaus ja Jennillä rullakampaus. Kotiin päästyämme istuimme viimeistä iltaamme Carolen kotona vähän myöhempään, söimme ja pidimme hauskaa.

Lauantai 12.12.2015

Heräsimme jo ajoissa pakkaamaan loput tavarat matkalaukkuihin. Carole oli lähtenyt autolla käymään Norwichissa kampausasioissa. Söimme lounasta viimeistä kertaa Carolen kotona ja kahden aikaan iltapäivällä pakkasimme tavaramme autoon ja lähdimme kohti Gatwickin lentokenttää, jossa yövymme viimeisen yömme hotellissa. Söimme illallisen Carolen kanssa ja hyvästelimme hänet kyyneliä pidätellen. Lentomme takaisin Suomeen lähtee sunnuntaiaamuna klo 9:25 paikallista aikaa. Muutaman hassun tunnin päästä olemme siis kotona ja on aika jättää hyvästit Englannille ja sen hienoille paikoille. Onneksi olemme kaikki nyt yhtä hienoa kokemusta rikkaampia ja palaamme tänne kyllä vielä varmasti tulevaisuudessakin.
Terv. Milja, Pille, Jenni

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Maanantai 30.11.2015

Maanantaiaamu alkoi tuttuun tapaan King's Lynnin kampuksella, johon saavuimme reippaasti ennen oppituntien alkua. Aamupäivän tunnit käytimme Avant Garde-kampausten ja ideakuvien etsintään. Kerkesimme myös vähän kokeilemaan ideoitamme harjoituspäihin. Ruokailun jälkeen osallistuimme iltapäivällä Media Make-Up tunneille, jossa Pille ja Jenni tekivät Miljalle luontoaiheisen kasvoehostuksen.






Tiistai 1.12.2015

Tänään emme päässeet koululle, koska koulussa oli arviointi- ja suunnittelupäivä. Näitä päiviä koulussa on kolme kertaa vuodessa, eikä oppilaat silloin saavu kouluun. Vietimme siis päivän kävellen ja tutustuen Marchin kylään. Pille myös kokkasi meille.

Keskiviikko2.12.2015

Heräsimme todella ajoissa, koska tarkoituksenamme oli matkustaa koulun bussilla Southamptoniin, Affinagen jakelukeskukseen. Siellä olisimme tutustuneet Affinagen tiloihin ja toimintaan, sekä olisimme päässeet seuraamaan Affinagen mainosmallien työstämistä sekä kuvauksia...mutta kohtalo puuttui peliin. Olimme matkustaneet reilun tunnin verran, kun kääntyessämme moottoritielle, liikenne teki täysinäisen stopin! Olimme jumissa ruuhkassa yli kolme tuntia. Moottoritiellä oli käynyt useita vakavia onnettomuuksia, ja tie oli tukossa. Jouduimme kääntymään ympäri, sillä emme olisi ikinä ehtineet paikan päälle ajoissa. Paluumatkalla pysähdyimme Northamptonin keskustassa.







Torstai 3.12.2015

Emäntämme Carole osallistui tänään konferenssiin, ja joutui lähtemään sinne aikaisin aamulla. Meillä olisi ollut vain muutama kampaustunti aamulla koululla, joten Carole ehdotti että voisimme tehdä koulujuttuja kotoa käsin. Käytimme päivän siis kampausten harjoitteluun, sekä kirjallisten töiden tekoon.

Perjantai 4.12.2015

Lähdimme taas ajoissa liikkeelle. Milja vietti tämän päivän työharjoittelussa Top To Toe-salonissa Wisbechissä, jossa seuraili liikkeen toimintaa ja työskentelyä, sekä tarjosi asiakkaille käsihierontaa ja siivoili liikkeen tiloja. Pille ja Jenni viettivät päivän Wisbechin kampuksella asiakaspalvelussa. Heillä oli siellä väriasiakas, jolle tehtiin tyvivärjäys. Pille avusti myös paikallista opiskelijaa vaalennusvärjäyksessä.





Lauantai 5.12.2015

Carole ehdotti meille matkaa rannikolle, jonne aamupäivästä lähdimme ajelemaan. Norfolkiin saapuessamme, emme voineet uskoa kuinka kova tuuli siellä oli! Liikkuminen kävi ihan työstä. Kävelimme pitkin rantaa, ja keräilimme hiekasta kauniita simpukoita ja kiviä. Rannalta suunnistimme auton nokan kohti Holtin kylää, jossa teimme ostoksia sekä kävimme syömässä Michelin-ravintolassa Byfordsissa.






Sunnuntai 6.12.2015

Vietimme rauhallista kotipäivää, pyykkäillen ja rentoutuen. Kerroimme Carolille että tänään vietämme Suomen itsenäisyyspäivää, ja siitä kuinka normaalisti vietämme sitä kotona Suomessa.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Sunnuntai 22.11.2015

Lähdimme Suomesta Norwegianin lennolla kello 14:40 kohti Englantia, Gatwickin lentokenttää. Saavuimme Gatwickiin kello 15:40 paikallista aikaa, Englannissa on kello kaksi tuntia vähemmän kuin Suomessa. Lentokentällä etsimme taksikuskiamme ja aikamme etsittyämme löysimme hänet ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti King's Lynniä. Ensijärkytykseksemme pääsimme kokemaan sunnuntai-iltapäivän ruuhkan ja se jatkui melkeinpä koko matkan King's Lynniin saakka. Taksimatkamme kesti noin kolme tuntia. King's Lynnistä meidät nouti ihana emäntämme ja hiusalan johtaja Carole, jonka luona majoitumme täällä. Automatka vielä King's Lynnistä Carolen luokse Marchiin kesti vielä noin 40 minuuttia ja olimme aivan poikki päästyämme perille.



Maanantai 23.11.2015

Lähdimme aikaisin aamulla kohti kouluamme The College of West Angliaa. Carole kertoi, että sinne täytyi lähteä ajoissa jotta sieltä voi vielä saada parkkiruudun autolle. Koululla jotkut oppilaat tulevat todella aikaisin parkkipaikalle nukkumaan autoihinsa, jotta saavat parkkeerattua. Myös aamuruuhka oli hirvittävä. Ensiksi Carole esitteli meille koulua ja kauneudenhoitoalan tiloja, jotka olivat erittäin suuret, hienot ja siistit. Tämän jälkeen hän esitteli meille sekä Irinalle ja Pirittalle heidän opetustapoja PowerPoint esityksenä. Kävimme kiertelemässä myös muita osastoja koululla ja haimme kulkuluvat sekä internet käyttöoikeudet. Koulun kaikki opetusmateriaalit ovat verkossa, paperista opetusmateriaalia ei käytetä todellakaan paljon vaan opiskelijat voivat halutessaan itse tulostaa niitä koneelta.

Saimme koululta omaksemme kampauspäät, joihin jo ensimmäisillä tunneilla teimme omavalintaiset kampaukset, jotta he näkisivät mitä osaamme. Tämän jälkeen kävimme koulun ruokalassa syömässä ruokaa, johon emme olleet tottuneet! Söimme paikallisten herkkua, ranskalaisia ja makkaraa, koulussa opiskelijat kustantavat ruokansa itse. Monilla oli omat eväät mukana. Ruokailun jälkeen pääsimme osallistumaan Media-Make Up tunneille, jossa opiskelijat tekevät mm. bodypaintingiä ja maskeerausta. Päivän aiheena oli avaruusaiheinen bodypainting puoleen vartaloon. Me teimme Pillelle vain kasvoihin saman teeman mukaisesti. Pitkän koulupäivän jälkeen olimme tyytyväisiä päästessämme takaisin kotiin ja ajoissa nukkumaan.










Tiistai 24.11.2015

Tiistai aamuna lähdimme taas ajoissa liikenteeseen kohti koulua King's Lynnin kampusta. Aamutunneilla meille näytettiin kuinka he tekevät pidennyksiä letittämällä. Pidennysmateriaalina käytimme hevosenjouhia. He käyttävät sitä harjoitteluun, koska se on halvempaa kuin aito hius. Hevosenjouhet olivat todella hankalia työstää, koska ne ovat niin jäykkiä. Teimme myös kampauksen tämän jälkeen käyttäen hyödyksi jouhia, tämäkään ei ollut helppo tehtävä. Meidät saatettiin lounaalle alakerrassa sijaitsevaan kahvilaan, ruokalistalla oli taas ei-niin-tuttuja kouluruokia, kuten hampurilaisia, ranskalaisia ja pitsoja yms.

Iltapäivällä olimme kampaustunneilla, jossa opettaja opetti erilaisia letitys- ja punontatekniikoita. Harjoittelimme näitä omiin kampauspäihimme ja teimme sen jälkeen kampaukset. Koulun jälkeen kävimme tutustumassa Englannissa laajaksi levinneeseen kauppaketjuun Tesco-markettiin. Siellä olimme kuin mitkäkin turistit, ihmettelimme paikallisia tuotteita ja niiden pakkauskokoja.








Keskiviikko 25.11.2015

Keskiviikkona saimme nukkua vähän pidempään, koska lähdimme vasta vähän ennen kymmentä lähellä sijaitsevaan paikalliseen tukkufirmaan nimeltä Phoenix. Piritta oli mukanamme tutustumassa myös. Aloitimme päivän Affinagen värjäyskouluttajan tekniikkaopetuksella ja pääsimme myös kokeilemaan näitä käytännössä. Pille ja Jenni värjäsivät saamamme kampauspäät ja Milja värjäsi emäntämme Carolen hiukset Pirittan avustuksella. Värjäyksien jälkeen teimme kierroksen myyntitiloissa ja saimme tehdä myös ostoksia. Yritimme aloittaa keskiviikkona jo blogin kirjoituksen, koska meillä oli lyhyempi päivä noin kolmeen asti, mutta internet yhteydet ovat täällä hankalia koska olemme Wi-Fien varassa.

Illalliseksi Carole oli valmistanut meille perinteistä englantilaista ruokaa Yorkshire puddingia lihan kanssa.









Torstai 26.11.2015

Aloitimme päivän Wisbechin kampukselta, jossa teimme kierroksen kauneudenhoitoalan tiloihin. Tilat olivat aivan uudet! Tämän jälkeen lähdimme autolla kohti Top To Toe -kampaamoa, jossa kaikki vietämme yhden päivän tutustuen salongin toimintaan. Palveluita tarjottiin neljässä eri kerroksessa ja salonki tarjoaa mm. kampaamopalveluita, kosmetologipalveluita, hierontaa ja kynsipalveluita. Suuri osa salongin toimintaa on tuotemyynti, yksi kerros oli varattu pelkästään tähän. Erikoisuutena kampaamossa sekoitetaan omat värit alusta alkaen asiakkaalle sopivaksi. Värisarjana kampaamo käyttää Aveda Colors. Tutustumisen jälkeen saimme viettää aikaa Wisbechin keskustassa kävellen ja katsellen ympärillemme.









Perjantai 27.11.2015

Jenni vietti ensimmäisenä päivän kampaamossa tutustuen liikkeen toimintaan. Sillä välin Milja ja Pille pääsivät Wisbechin kampuksella hoidattamaan kyntensä opiskelijoiden käsittelyssä. Iltapäivällä Miljalla ja Pillellä oli yksi kampausasiakas koulun opetuskampaamossa.

Kampaamossa Jenni pääsi tutustumaan miten asiakkaita palvellaan heidän salongissaan. Jennin päivään kuului esimerkiksi asiakkaiden käsien hieronta, jonka he tekevät asiakkaille aina ilmaiseksi palvelun yhteydessä heidän halutessaan. Pääasiassa hän seurasi kampaajien työskentelyä, sekä avusti omistajan poikaa joka opiskelee myös kampaajaksi.

Illalla suuntasimme auton kohti Norwichia, jossa yövyimme.


Lauantai 28.11.2015

Heräsimme ajoissa ja lähdimme tutustumaan Norwichin keskustaan, jossa teimme tuliaisostoksia. Kävimme myös historiallisissa rakennuksissa, esimerkiksi Norwichin katedraalissa, sekä pienessä Tea Housessa juomassa kupit englantilaista teetä. Pitkän päivän jälkeen suunnistimme takaisin Carolen kotiin Marchiin.

Sunnuntaina vietimme rauhallista kotipäivää pyykäten ja siivoten.